Asiakaskokemuksia Fredse Oy:stä

Suonenjokelainen FredSe Oy on laajentanut toimintaansa vuoden 2021 alusta levyleikkurien, särmärien ja sahojen huolloista kauppaan. Yritys on perustettu keväällä 2019, mutta omistajilla on jo yli 20 vuotta kokemusta huoltoliiketoiminnasta ja metallin työstämisestä. Yrityksen juuret ovat Pohjois-Savossa, mutta toiminta-alueena on koko maa. Asiakkaita löytyy niin Helsingistä ja länsirannikolta kuin myös Lapista.

- Haemme liiketoiminnalle jatkuvasti hyviä kasvumahdollisuuksia, laadusta tinkimättä. Huoltoliiketoiminta vetää nyt hyvin, mutta siinä kasvua rajoittaa henkilöstön määrä. Uusien tekijöiden sisäänajaminen vie oman aikansa, eikä siinä voi oikaista. Toisaalta myös jaksamisesta on pidettävä huolta, eikä tunteja voi teettää loputtomasti. Konekauppa tukee hyvin huoltoa ja sen avulla voimme tarjota asiakkaille palvelun yhdeltä luukulta koko elinkaaren ajan, kehuu Fredsen Toni Suhonen.

Huoltoliiketoimintaa tiedolla, ei tuurilla

Huolloissa FredSe luottaa laadun voimaan. Se mikä luvataan, myös tehdään. Ja tekeminen on myös ripeää.  - Meiltä saa heti ensimmäisellä yhteydenotolla asentajan nopeasti paikalle. Ongelma pyritään ratkaisemaan heti tai vähintään annetaan aikataulu, jonka puitteissa se ratkaistaan. Kerromme, kuka tulee paikalle ja milloin sekä paikan päällä kerrotaan, mitä tehdään ja milloin se päästään tekemään. Kilpailuvalttejamme ovat laatu ja nopeus. Ripeästi ja hyvin tehty työ on myös asiakkaalle kustannustehokasta, kun tuotantokatkokset saadaan minimoitua ja tuottava työ pääsee jatkumaan nopeasti.

- Kunnossapidossa työt pyritään ennakoimaan mahdollisimman hyvin. Ennakoiva huolto vie aikaa selvästi vähemmän ja mahdollistaa paremman ennakoinnin. Laiminlyöty huolto kostautuu yleensä moninkertaisina korjauskuluina. Tehty työ myös raportoidaan yksityiskohtaisesti, jotta kuluseurantaa voidaan tehdä mahdollisimman tarkasti. Tarkka tieto antaa mahdollisuuden kannattavampaan liiketoimintaan optimoimalla kuluja ja tarkemmalla tarjouslaskennalla. Hyödynnetty tieto on arvokasta pääomaa.

Hyvä konekauppa tehdään hyvällä palvelulla

Myös konekaupassa FredSe panostaa palvelun laatuun ja avoimuuteen. Se pidetään mitä luvataan ja myös ikävät uutiset uskalletaan kertoa.

- Meille on kunnia-asia hoitaa toimitukset aikataulussa. Siksi lupaamme vain sen, minkä myös voimme toimittaa. Ja kun jotain luvataan, silloin se myös pidetään. Ei ole kenenkään etu, että toimitukset ovat myöhässä. Asiakas luonnollisesti kärsii siitä eniten, mutta myös kauppiaalla on maine pelissä.

- Toinen myynnin kivijalka on palvelu. Meillä on tavoitteena aina myydä koneen ja käyttöönoton lisäksi myös huolto. Silloin voimme varmistaa, että tuottavuus pysyy korkealla tasolla. Huono huolto pilaa hyvänkin koneen todella nopeasti. Hyvin huollettu kone toisaalta antaa rahalle suurimman mahdollisen vastineen, Suhonen muistuttaa.


Lue lisää:


Kovasti on tehty töitä yrityksen alkuajoista asti, ajatus sekä suunta yrityksen toiminnasta sovittiin kaksi vuotta takaperin näihin aikoihin. Voidaan kai todeta sen olevan oikea tapa hoitaa duunit ja velvoitteet, sillä asiakastieto on myöntänyt meille Suomen vahvimmat luottoluokitusken johon yltää suomessa joka kymmenes yritys.

#fredseoy #suomenvahvimmat